AfabiAfabi
  • Toiminta
  • Menneet hankkeet
    • Dialoginen blogi
    • Tapahtumat
    • Taiteilija mentorointi
  • Yhdistys
  • English
  • Fb
Valikko Sulje
  • Toiminta
  • Menneet hankkeet
    • Dialoginen blogi
    • Tapahtumat
    • Taiteilija mentorointi
  • Yhdistys
  • English

Jani Toivola: Uusia polkuja taiteeseen

+03:00000/kk/000

Jani Toivola on vihreiden kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja sekä pienen tyttären yksinhuoltajaisä.

Viime vuosina on puhuttu paljon taiteen hyödyistä niin vanhusten hoivatyössä, lastentarhoissa ja syrjäytymisen ehkäisyssä. On ollut hienoa nähdä, miten esimerkiksi kuva- ja sirkustaiteen arvostus terapian välineenä on noussut ja miten kunnat ovat ryhtyneet ostamaan taiteilijoiden palveluita uusissa muodoissa.

Keskustelusta on kuitenkin unohtunut joitakin asioita. Ensinnäkin on äärimmäisen tärkeää, että emme unohda, että taiteella on oma arvonsa, vaikka sillä ei saataisi aikaan mitattavia muutoksia aikaan. Taide on erottamaton osa tervettä demokraattista vuoropuhelua, kertoo ajastaan ja ottaa siihen kantaa. Taide on siis itseisarvo, samalla tapaa kuin vaikka lehdistönvapauskin. Taiteen ulkopuolisten arvojen ei tulisi juuri siihen vaikuttaa.

Toinen unohtunut asia liittyy taiteen ostamiseen. Olen huolestunut kuntien osaamisesta.

Osaako varhaiskoulutuksesta vastaava henkilö kilpailuttaa taiteilijoita ja arvioida kuka heistä sopisi parhaiten kunnan taidekasvatusprojektiin? Mikä koulutustausta taitelijalla tulee olla, jotta hän voi osallistua varhaiskasvatukseen? Kelpaako kuka tahansa itetaiteilija vai vaaditaanko taiteiden maisterin tutkinto? Kuka osaa soveltaa taidetta?

Nyt kun kuntia kannustetaan ostamaan soveltavaa taidetta, olisi reilua tarjota työntekijöille eväät, jolla toteuttaa tehtäväänsä onnistuneesti. Tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, mitä soveltava taide on, mitkä sen tavoitteet ovat ja miten ne suhtautuvat taiten omiin tavoitteisiin. Kauhuskenario olisi se, että kaikki taiteen rahoitus perustuisi soveltavaan taiteeseen ja vapaa taide menettäisi huipputekijänsä.

Parhaassa tapauksessa luomme uusia polkuja taiteelle ja sen tekijöille, joissa taide entisestään vahvistaa paikkaansa osana yhteiskunnallista vuoropuhelua ja elämää niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Samalla meidän on soveltavan taiteen kautta mahdollisuus auttaa uusia ihmisryhmiä ja eri taiteen muotoja kohtaamaan. Näin luodaan myös hoivaa ja parempaa elämää. Voimme auttaa ihmisiä löytämään uusia puolia ja taitoja itsessään, sekä kohtaamaan itsensä ja kanssaihmiset uudessa valossa.

Samalla tulisi luoda pohjaa uudelle kulttuuripääomalle, joka syntyy maahanmuuton ja muun yhteiskunnallisen kehityksen kautta, kun yhä uusien ihmisryhmien ääni tulee päivä päivältä kuuluvammaksi. Taiteen tulisi olla kaikkialla ja taide kuuluu kaikille.

PREV Reetta Ristimäki: Taiteilijat mukaan yhteiskunnan korjaustalkoisiin
NEXT Mikä mentorointiohjelma?
  • Blogikirjoitukset

    • maaliskuu 2019
    • tammikuu 2019
    • maaliskuu 2018
    • tammikuu 2018
    • lokakuu 2017
    • syyskuu 2017
    • kesäkuu 2017
    • maaliskuu 2017
    • tammikuu 2017
    • elokuu 2016
    • kesäkuu 2016
    • toukokuu 2016
    • maaliskuu 2016
    • helmikuu 2016
    • tammikuu 2016
    • lokakuu 2015
    • heinäkuu 2015
  • Fb