Sussa Lavonen: “Ken ei totuudessa pysy, on valheellekin uskoton”
Sussa on lyhenne sanasta ”sinussa”. Se on etunimeni ja olen 49-vuotias dramaturgi. Pidän sanoista ja siksi olin lapsena enemmänkin tarkkailija ja kuuntelija. Minusta kirjoittajan tärkein aisti on kuuloaisti. Koulutukseltani olen Teatteritaiteen maisteri. Lisäksi olen suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Taideyliopiston erikoistumisopinnoissa valmistuin Taiteilija-kehittäjäksi.
Aika paljon sanoja. Miltä maailmani kuulostaa niiden lävitse? Se kuulostaa tällä hetkellä kangasmetsältä, jonne on nousemassa sade. Kangasmetsän sade taas kuulostaa samalta kuin levylautasella rahiseva neula levyn päättyessä.
Joku kysyy: Mistä meidän tulisi keskustella soveltavan taiteen kentällä? Meidän tulisi keskustella samoista aiheista kuin keskustelemme silloin, kun olemme keskellä erinomaisen kiihottavaa aihetta. Aiheen kiihottavuus ja sen kylkiäisenä syntyvä hurmio on milloin mitäkin. Havainto- mielipaha, mielihyvä, mitä kulloinkin. Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, suoristamisen tarve, ajatustemme kartasto, kosketus, yhteys, katharttinen itseironia, nauru, pakahdutettu suru. Abstraktiako? Hyvä! Tee se sitten näkyväksi! Kirkasta! Siivilöi! Anna vimman viedä voimalla ja kaarra maaliin! Soveltavan taiteen määritelmät löytyvät tekijöidensä taskuista. Ei kirjahyllyistä.
Omantunnon kysymys: Teenkö soveltavaa taidetta? Omantunnon vastaus: Kyllä. Substanssiosaamiseeni, joka voitaisiin määritellä vaikkapa profiloinniksi, sekoittuu nimittäin välineistöä kaikista taiteen lajeista. Kultaiset leikkaukset , partituurien moniäänisyys, liikkeellinen hidastus, kehollinen viilto, taajuuksien humina, materiaalin karheus, kaikki se sisältyy myös sanoihin, niin lausuttuihin kuin lausumattomiinkin.
Haluan kysyä: Mikä on riittävää?
Platonilla kauneus, hyvyys ja totuus liittyivät yhteen, kauneuden idea oli samalla myös hyvän idea. Haluan dialogiin kanssani kirjailija Anna Kortelaisen. Se, miten tämä viesti hänelle välittyy, jääköön sovellettavaksi.